Eläköön elämä

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ajatuksia kohti Pääsiäistä




Alkuviikon ajatuksia voisi viedä lähestyvään Pääsiäiseen. Ostoslistalle kannattaa laittaa Palmusunnuntain pikkunoitia varten, hyvissä ajoin pikkunaposteltavat. Pääsiäisruohon siemenet, multa, tiput ruohoon ym.koristukset kannattaa hankkia myös ajoissa. Muuten voi käydä niin, että huomaa viikkoa ennen Pääsiäistä siemenien puuttuvan ja ruoho ei oikein ehdi kasvaa tarpeeksi näyttäväksi. Monet käyttävät mielellään rairuohonsiementen tilalla ohran tai muun viljakasvin siemeniä. Oli miten hyvänsä kannattaa varata tarvittavat "tilpehöörit" ajoissa.

Tärkeimpiä asioita jälleen kerran mielestäni on Pääsiäisen ympärillä ruoka. Jokaisella meistä on näistäkin hyvin vahvat mieliteot, mitä Pääsiäistarjottavaa minäkin päivänä tarjoillaan. Suosin itse lohta, lammasta, jotakin keltaista esim. sitruunapiirasta, pashaa ja kanamunat kuuluvat ehdottomasti Pääsiäisen aamiaispöytään!

Koristukset omaan makuuni on lähinnä kukissa eritoten tulppaaneissa, monivärinen näyttävä tulppaanikimppu pöydälle rairuohoasetelman kanssa. Virpomisvitsoja odottelen pikkunoitien tuovan maljakkoon. Ulko-oveen vaihdan yksinkertaisen "risuköynöksen" keltaisilla höyhenillä koristellen. Ulos olen laittanut jo joitakin viikkoja sitten narsissit ja helmililjat. Tänä vuonna sain idean laittaa helmilijan lasikuvun alle, meriheinää ympärille. On muuten todella mukavan näköinen.

Laitan oheen kuvia ideoista joita voi toteutella oman maun mukaan. Mukana lammasruokaideoita, jälkkäreitä ja kukkia unohtamatta. ; ))








sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Leppoisaa Sunnuntaita!!

Lupailin eilisessä bostauksessani kuvia täältä Turun Ruissalon kahvilapaikoista. Ensin mielestäni sopii autoilukohteeksi ottaa todellakin tänään tämä Turun "olohuone" Ruissalo. Sää ei nyt näytä sallivan, jos pitää poutasäästä. Se ei kuitenkaan ole este lähteä tutustumaan ympäristöönsä ja ottaa vaikka mukava menopeli mukaan ja pakata sinne kaikki itselleen rakkaat mukaan. Autoilessa voi rupatella mukavia ja muistella aikaisempia käyntejä Ruissaloon ; ) Ajellessa Ruissalon saarta melkein päähän asti, ei saa ohitaa suosittua kylpylää, koska silloin on ajon ja rupattelun ohessa ohittanut Mummon mökin eli Ruissalon kahvilan. Saarelta ei löydy vastaavaa kokemusta aidosta pienen torpan tunnelmasta ja erinomaisen iloisesta ja palvelualttiista omistajapariskunnasta!! Leipovat heidän suosikit, siis varmaankin ainakin Turun suuremmat rinkulamunkit, isännän salaisella reseptillä ja isännän "salaisessa paistokammiossa" ; ) Siitä lähtee suurempikin makeannälkä. Voi syödä kimpassakin, mutta suositellaan syötäväksi yksin, jotta muut voivat katsella nautintojasi ja mennä hakemaan omansa.. (kirjoittajan kommenti).

Kuvista näetkin munkit. Sain mahdutettua kuvaan, kun pienensin kuvaa tooodella paljon ; )) Aivan ihania huoneita erilaisella sisustuksella varustettuna. Löytyy halutessa päivän lehdet, Ruissalon historiaa kirjana ja naisten-, sisustus- ja terveyttä käsitteleviä lehtiä. Etsit vain itsellesi mieluisemman "sopen" ja keskityt nauttimaan hyvää kahvia, seuraamaan lehtiä tai rupattelemaan ihanien ihmisten kanssa. Taivaallisia ovat myös itsetehdyt suolaiset piiraat, makeat tortut/piiraat ja gluteenittomiakin tuotteita löytyy, kun kysäisee..












Kahvion WC:n puolella on ainutlaatuinen kokemus, eli tarpeillaan voi lukaista vanhoja sanomalehden artikkeleita seinäkollaasista. Saa välillä nauruaan pidätellä, jutut ovat sen verran hauskoja ja vanhanajan mieleen tuovia, niille jotka muistavat nämä asiat.. Kahvi ja teepöytä ovat erikseen, kaakaon juojiakaan unohtamatta. Käy paikanpäällä ja tunne itse tämä tunnelma. Suosittelen lämpimästi turisteille ja Turussa asuville vinkiksi tuoda vieraat tänne kahville, säästyy tiskaukseltakin ; )

Kahvila on jälleen avoinna myös arkisin viikonlopun lisäksi ti-to ja la-su klo 11:00-16:00

.

Toinen ihana erilainen kahvila/ravintolamiljöö löytyy aikaisemmin, kun tulee Ruissaloon. Kyseessä on vanha "kivilinna" Ruissalon Aurinkokahvilana tutuksi tulleena.Täällä voi nauttia ainakin toistaiseksi viikonloppuisin la-su keitto, salaattipöydän lisäksi munkkeja, pullia, piiraita makeita ja suolaisia. Gluteenittomia sämpylöitä löytyy ainakin, kannattaa kysäistä mahdollisia muitakin gluteenittomia tuotteita. Paikka on monelle tuttu myös juhlien pitopaikkana. Ristiäisistä, konfirmaatio, ylioppilas- merkkipäivistä, hääjuhlat ym. perhetapahtumat, voi viettää täällä ja jättää ammattilaisten huoleksi kaikki ruokiin ja juomiin liittyvät asiat. Henkilökunta on täälläkin ystävällistä ja palveluhenkistä!

Täältä löytyy myös päivän lehdet ja muuta luettavaa. Kirjoista löytyy mieleistänsä luettavaa kahvista, viinistä ym. Luonto ei voi kauniimmaksi tulla meri vieressä, kesällä terassin kupeessa tuksuu sireenit, upeat tammet ja aivan ihana kävelypromenadi kiermurtelee upeiden pitsihuviloiden ohi meren rantaa pitkin. Keväällä upe sini- ja valkovuokkomeri täyttää pitsihuviloiden edustat. Täällä voi "haaveilla huviloista, "kartanoista" ja pääsee aitoon vanhanajan kesäidylliin!

Kuvia hiukan tämän upean paikan tarjonnasta..






Nyt ei muuta, kun herättelemään niitä rakkaita ja viemään yhteiselle Sunnuntain kahvittelu/ruokailunautintoon!

Kaikille ihanille lukijoilleni jälleen mukavaa ja nautinnollista Sunnuntaita!!

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Sunnuntain raukeutta..

Näin tänään niin suloisen kesäisen syötävän asun lehdessä, että minun oli pakko lähteä googlaamaan löytäisinkö asua tänne blogiini. Suosittelen käydä katsomassa seuraavan sivuston kevään muoti sivuja. Aivan upea naisten Ralph Laurenin muotimaailma väreineen ja laskeutuvine kankaineen. Eikö?
http://www.ralphlauren.com/shop/index.jsp?categoryId=4471607&cp=2184048&ab=global_women_collection

Tässä joitakin hedelmiä kuoseissa, joita löysin, eivät valitettavasti ole ihan samoja joita tänään näin.










Nämä kuvat eivät ole mainitsemani Ralph Laurenin mallistosta. Ovat vain muuten tyylikkäitä...




Suloista Lauantaita kaikille!

Lupaillin tänään kuvia eilen avatusta Naantalin Merisalista. Valitettavasti jo pitkään vastaan taisteltuani flunsaa vastaan, se sitten eilen tuntui olevan sen verran tukkoinen olo, että jätin väliin mukavan illan.. Joten kuviakaan en sitten pysty välittämään. Jää toiseen kertaan näiltä osin.


Mutta eilen eteeni tuli sähköpostissa kysymys, joka liittyi yhteen mainontaan. "Mikä sinut tekee onnelliseksi?" - Hyvä kysymys, joka pitäisi meidän jokaisen aika-ajoin kysyä itseltämme. Niin, kuin olen aikaisemmin kirjoittanut tästä ajatuksesta, että tekee 7-päiväisen viikonlopun. Eikö tämän voisikin liittää tuohon onnellisuuteen? Sitä sitten pohtimaan ja vastaamaan kysymykseen - eikä riitä, että vastaa, vaan tekemään näitä asioita ja heti ; )


Yksi mukava ja onnelliseksi tekevä asia on ehdottomasti ruoka ja näin ilokseni ovat taas nuo suloiset parsat tulleet ravintoloiden listoille. Joko valkoisena tai vihreinnä, joista itse pidän enemmän. Makuasioita taas... Parsa Naturel, (ilman kastikkeita) lohen, parmesaanilastujen, pinjansiemeniä, auringonkuivattujen tomaattien kera ja kuohuvan juoman kanssa. Nami! Miten itse pidät parsa-annoksesi syödä?


Laitan kuvia, nyt netin kautta päivän tai viikonlopun parsaruokaehdotukseksi. Huomenna kirjoittelen sopivasti Sunnuntaille, paikoista joihin on mukava mennä Sunnuntai kävelyn jälkeen tai autoilun jälkeen nauttimaan "Turun olohuoneeksi" kutsumaani Ruissaloon. Sielä on viikonloppuisin koko talven ovensa auki pitänyt ihana Ruissalon kahvila, kutsun tätä suloista mummon mökkiä "pikkukahvilaksi". Pienen talviunensa jälkeen muutama viikonloppu takaperin ovet avannut Ruissalon Aurinkoravintola. Toki unohtamatta Honkapirttiä, josta saa aivan ihanaa lämmintä hernekeittoa, pannukakkua ja kahvia. Ruissalossa on kylpyläkin, joka pitää kahvilatoimintaa. Valinnanvaraa siis riittä tällä pienellä saarella ja kesään tultaessa avautuu vielä saaren päässä vanha ravintola/kahvila leirintäalueella ja Ruissalon Golf ravintola/kahvila. Mutta näistä tarkemmin huomenna ja kesemmällä... 


Näet myös nettisivuston osoitteen Harlem Jazzien sivuille ja vielä kerran Pinellan sivuille, joista eilen kirjoittelin.


http://www.elisanet.fi/harlem/
http://www.pinella.fi/


















perjantai 1. huhtikuuta 2011

Vihdoinkin!!



Lupaamani kuvat monen hämmingin ja jopa sakon kanssa vihdoinkin jaettavakseni teille hyvät mukavat lukijani!

Ohessa siis kuvia uudestaan avatusta Pinellasta, Turun Aurajoen rannalta. Tästä on hyvä aloittaa tutustumiskierros Turun ravintoloihin Aurajoen rannalta. Sillä tähän miljööseen on noussut todella mukavia ruoka-, viini- ja kahvilapaikkoja. Joista tulen kertoilemaan täällä Blogissani myöhemmin. Ei siis pläjäytetä kaikkia samalla kerralla ; )  Jos aloittaa illan vieton Pinellasta, esim. heidän alakerrassa on ihanan "holvimainen" ruokaravintola. Josta on sisääntulokuvan jälkeen seuraava kuva kuvakavalkadissani. Ruokaillut jouduin eilen jättämään väliin, koska ravintola oli varattu täyteen! Suosittelenkin tekemään varauksen tähän ihanaan tunnelmaan, jos haluaa ruokailla!!

Yläkertaan pääsee ulkokautta puiston puolelta ainakin näin ilta-aikaan, jonka ravintola on tämän avajaisviikon avoinna kl. 18:00-23:00 ollut, sisääntulossa on todella ystävällinen porttieeri vastaanottamassa asiakkaitaan. Yläkertaan pääsee myös joenpuoleiselta sisääntulosta, josta on viehättävän tyylikkäät askelmat kiivetä kohti "lasitaivasta". Portaikon päällä on tyylikäs lasikate, joka antaa valoa mukavasti portaikkoon.

Huomioni kiinnitti todella positiivisesti korvaani kuuluva Englannin puheensorina ja yläkerrassa huomasin tekevän tietokoneellaan töitä mukavassa kotoisessa nurkkauksessa Ruotsalaisen liikemiehen. Mahtavaa, tätä olen ainakin itse kaivannut meille Turkuun. Tuntui hetken, kun olisi tullut Euroopan sydämeen. Toki sitähän me ollemmekin, se pääsee vain unohtumaan meiltä. Ollaan ylpeitä Suomesta ja siitä, että saamme tarjota jotakin mukavaa ja kotoista ulkomaalaisille vieraillemme keskellä Turkua!! Vaihdoin muutaman sanasen Ruotsalaisen liikemiehen kanssa ja hän kehui todella Pinellaa kauniiksi ja viihtyisäksi! HIENOA!
Tästä kotoisasta nurkkauksesta löytyy kuva kuvakavalkadini loppukuvien puolelta ja siihen kuvaan oli mielestäni hyvä lopettaa kuvaaminen, luomaan tunnelmaa Pinellan kotoisuudesta! Sanokoon muut, mitä sanoo, jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä. Se on muuten tämän elämän yksi rikkaus. Minä pidin näkemästäni, kerron sitten, kun olen tilaillut heidän ruokiaan ja saanut maistaa erilaisia makuja..! Laitetaan niistä erikseen näkymiä teille hyvät lukijani.

Kuvia on yläkerran mukavasta Loungetyyppisestä baarista ja mukavista pikkutiloista, joissa voi näin alkukeväästä nauttia auringonsäteistä ja lämmittävistä tunnelmista.  Kuohuvaa on ainakin tarjolla kera pikkunaposteltavan. Mielestäni mukava Vapun alkuillan paikka lakituksen jälkeen kävellä nauttimaan Pinellan tunnelmasta.

Pinellasta minun tulikin "kiirus" seuraavaan kohteeseeni. Turussa on saatu nauttia alkuvuodesta jälleen kerran ihastuksekseni jo useampana iltana hyvää jazzia, blusia ja muita hyviä konsertteja unohtamatta. Itseäni lähellä ovat nämä jazz ja etenkin hyvät blus tapahtumat, joita on valitettavasti aivan liian vähän! Oli siis Harlem Jazz Glubin 50-vuotisjuhla jazzit legendaarisessa Hamburger Börssissä. Ihmisiä oli tullut mukavasti 400 henkeä keskellä arki-iltaa kuuntelemmaan jazzia ja nauttimaan musiikin jälkeen jazz-illallista. Musiikista vastasivat Heikki Joukion Yhtye & TSMO Big Band feat. johtajanaan Carlos Del Puerto. Upeaa oli kuultava ja varsinkin ihastukseni sai tämä viimeinen nuorten kokoonpano. MIllä anatumuksella ja ammattitaidolla he soittivat ja saivat yleisöä mukaansa. Ainakin jazz musiikki ja big band musiikki saa tulevaisuudessa jatkoa. Sen verran ammatillisesti he sen tekivät. Tämä on nyt sitten hyvin ei musiikista perehtyneesti kirjoittavan henkilön mielipide. Ja se annettakoon anteeksi, koska meille suurelle yleisölle nämä soittajat soittavat. Ja eikö, se olekin heidän tarkoitus saada tavalliset ihanat ihmiset mukaansa!!

Eli viimeiset kuvakavalkadini kuvat tulevat tuosta illan ihanasta musiikkielämyksestä. Tänään avataan muuten Naantalissa Merisali. Kyllä ja se on, jos mikä kesän tulemisen merkki!! Siellä esiintyy jo hyvinkin mielestäni Turkulainen käsite jazzille Ekblom Bänd, Janne Ekblom. Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan ja nauttimaan taas toisenlaisesta musiikista mutta hyvästä sellaisesta. Ihan meren rantaan. Varatkaa paljon vaatteita ja vilttejä ; )

Laitan sitten huomenna kuvia tästä teille tulemaan. Jos en ole jäätynyt kameroitteni kanssa ; )

Nauttikaa tulevasta viikonlopusta ja ottakaa mukavia nautintoja vastaan. Alkuviikosta kirjoittelin teille, että kannattaa tehdä 7-päiväinen viikonloppu itselleen pienillä teoilla. Nämä on ainakin niitä mukavia asioita, joita voi mahduttaa viikon jokaiselle päivälle! Ja, kuten kuvistani näkyy ei se ole pois suljettu, että nauttii pienistä asioista sitä voi mahdollisuuksien mukaan mennä tekemään töitään viihtyisään ympäristöön. Näin voi saada uusia virikkeitäkin!

Nyt mukavaa Perjantai päivän jatkoa kaikille niin ihanille lukijoilleni!!























keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Odottelua..

Hei. Lupailin eilen avajaisista kuvia blogiini Pinellasta. Otinkin kamerani matkaan ja sain jopa ulkoa yhden kuvan pääsisäänkäynnistä, koska sisälle mentyäni otin kamerani esille ja kuinka ollakaan.. Hmm.. olisi pitänyt ottaa vara-akku mukaan, koska tämä mukanani ollut akku olikin sanonut virtansa irti ja kuvamisesta ei tullut tällä kerralla mitään ; ((

Mutta jotakin kannattaa odotella eli näitä kuvia.. Oli näkemäni sisätiloista sen verran mukavan näköinen miljöö.. Eli, jos et vielä ole ehtinyt käydä ihastelemassa avattua Pinellaa uudistettuna, niin koitan huomenna paremmalla onnella mennä kuvailemaan. Tiedä vaikka törmättäisiin? Sen verran sielä oli tänäänkin avajaispäivänä "kuvausryhmiä" lisäkseni liikkeellä. Mukavaa, että ihmiset olivat löytäneet Pinellan ja "tuttu puheen sorina alkoi jo täyttämään jokirantaa". Kuvittelin itseni ja monet muut jokirannan ystävät kesäisen lämpöiseen auringinlämpöön istumaan terassille ja nauttimaan. Sitä odotellassa, siis lämpöä ja lumien sulamista ensinkin, niin huomenna tuon näkyville näitä ihania kuvia.

Laitan "tasapuolisuuden nimissä" miesten ihanaa kevät muotia muutamilla kuvilla, joita ihastelin netistä eilen.. Eikö näytäkin kesäisesti puetutu miehet tyylikkäiltä. Lupaan kuvailla kadun muotia myös kevään edetessä miesten näkökulmasta. On mielekiintoista katsoa, miten omat tyyliniekkamme ovat löytäneet Gatwalkien asut omaan vaatevalikoimaansa!

Mukavaa iltaa kaikille ja tänäänhän olikin jo ISO lupaus tulevasta keväästä!