Eikö olekin mukavaa, että on maanantai?
-
Miksikö?
Siksi, että...
on uuden viikon alku ja lupaus jostakin, mitä odottaa.
Viikonloppuna luin Katri Helenan haastattelua ja tekstistä osui silmääni erityisesti kohta... "Elämässä tulee eteen monenlaisia mahdollisuuksia. En tee valintojani sen perusteella, mikä on rohkeaa, vaan kuuntelen sydämeni ääntä. Teen sen, mikä tuntuu oikealta. Joskus se vaatii uskallusta."
Tähän sopiikin maininta uudesta elokuvasta, jonka ensi-ilta oli perjantaina. "Kipaisin" sen katsomassa... ; )
Muoti-ikoni Sarah Jessica Parkerin esittämä Kate Reddy on nousujohteisen uran ja perheen välissä tasapainotteleva nainen. Kuten niin usein käy, töistä kotiin palatessaan Kate hoitaa kahta pientä lastaan, kotia, edelleen niitä töitään – ja aviomiestään. Henkireikänä Katella ovat paras ystävä, kipakka assistentti sekä ajatusten koossa pitämistä helpottavat listat, joita kiireinen nainen tekee öisin.
Elokuva perustuu Allison Pearsonin hauskaan ja koskettavaan romaaniin "Kate Reddy - Täydellä teholla yötä päivää. Uraäidin päiväkirja" (Otava, 2002 / Seven-pokkarit, 2011).
Syksy on mukavaa aikaa elokuville - ja elokuvateatterissa elokuvat tulevat paremmin "esille", saa keskittyä vain katselemaan...
Elokuvassa perheen arki ja työ kuvattuna, ovat kyllä hyvin todellisuutta kuvaavaa ; ) |
Onneksi on yhteydet hyvät, jolla voi "hoitaa" perheasioita ; ) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti