Eläköön elämä

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

7. Päivä Joulukuuta!

7. Luukku ponnahtaa auki! Kuin jo tottuneena, seitsemän päivän aikana on ehtinyt "omaksumaan" toistuvan rutiinin avata joulukuun luukkuja.

"Tottumus, tehdä samaa asiaa toistuvasti. Tottumuksesta poiketen voi löytää helpomman tavan, tottumuksesta tehdyn tavan voi jättää kokonaan pois ja huomata, että itse asiassa koko asiaa ei tarvitse tehdä. Välillä on hyvä pohtia, mikä omassa elämässä on asia jota tekee tottumuksesta? Mitä hyvää siitä seuraa, jos tottumuksesta tehdyn asian jättääkin pois?"












Ihanaa sunnuntain lekottelua! Sinulle Rakas Lukijani!


lauantai 6. joulukuuta 2014

6. Päivä Joulukuuta!

6. Luukku aukeaa kunnioittaen!

"Kunnioittaminen. Sanotaan, että kunnioittaminen pitää ansaita. Kunnioita läheisiäsi - saat tämän takaisin monin verroin!"

Kunnioitan Suomen Itsenäisyyttä! Jokainen, joka on Suomen Itsenäisyyden saamisessa ollut mukana. Ansaitsee suuren kiitoksen! Jokaisen meidän tehtävä on säilyttää tämä itsenäisyys. Itsenäisyyden säilyttäminen lähtee pienistä teoista. Kunnioittamalla ja arvostamalla jokaista ihmistä, teet joka päivä oman osasi itsenäisen Suomen säilyttämisen puolesta!




Juhlavaa Itsenäisyyspäivää Sinulle Rakas Lukijani!






perjantai 5. joulukuuta 2014

5. Päivä Joulukuuta!

5. Luukku lennähtää keveästi auki!

"Lupaus, lupaan olla tänään avoin uusille mahdollisuuksille!"














Rakkaudella kohti unelmien viikonvaihdetta!





torstai 4. joulukuuta 2014

Adressi!

Ole hyvä ja käy allekirjoittamassa adressi. Ole mukana varmistamassa itsellesi ja läheisillesi tulevaisuudessa työtä ; )

http://www.adressit.com/oikeus_tehda_tyota_ikaan_katsomatta

Kiittäen ; )

4. päivä Joulukuuta!

Luukku 4 aukesi tänään uuteen päivään täynnä iloa!

"Ilo lähtee omasta sydämestä - sieltä ilo kulkee jokaiseen soluun. Tämän saat tuntea ihanan lämmön tunteena. Kuplivana onnen tunteena - aivan kuten shampanjan kuplat lasissa. Tämä ilo pirskahtelee ympärillesi - tarttuen jokaiseen ohikulkijaan!"












Iloista päivää Sinulle Rakas Lukijani!



keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3. Päivä Joulukuuta!

Joulukuun 3. luukku aukeaa täynnä rakkautta!

"Tunne rakkautta jokaista asiaa kohtaan, mitä teet!"
















tiistai 2. joulukuuta 2014

2 päivä Joulukuuta!

Joulukalenterin luukku aukeaa toiselle päivälle...

"Lupaan ajatella kaikista läheisistäni positiivisesti"