Eläköön elämä

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Alkuviikoksi puutarha-asiaa... ja puutarhamuotia

Mielestäni on nyt oikein sopiva aika lähteä tunnelmoimaan puutarhaan liittyvillä asioilla! Siihen kuuluu toki perinteistä taimien istuttamista, oksien leikkaamista omanapuista, varomista kävelyä märän nurmikon päällä ja haravointia pitäisi välttää. Ajattelin mennä ajatuksissa pidemmälle puutarhaan liittyvissä fiilistelyissä.

Puutarhaa on toki mukava mennä kuopsuttelemaan niiden "vanhojen" vaateparsien kanssa. Jos kuitenkin tänä keväännä tekisi tähän poikkeuksen ja laittaisi ylleen hiukan fiinimpää ja antaisi ajatusten vilistellä vaikka Italialaiseen sävyyn tänä keväännä.. Sinne asti jouduin "nettimatkaillussani" tekemään vierailun etsiessäni jotakin mukavaa päälle laitettavaa ja tyylikkäämpiä kuvia liittyen puutarhaan. Tämä toki sopii hyvin Italia on todellakin yksi lempimaistani! Otetaan näistä jotakin mukavaa itsellemme ja toteutetaan unelmiamme omissa puutarhoissamme ja puutarhamuodissamme ; )

Puutarhaan jotenkin liittyy läheisesti bicnic ja siihen laitan mukavan kuvan mm. Hennesin tämän kevään aivan ihanasta "korilaukusta"... Siihen voi sujauttaa sopivasti bicnicille tarvitseman kuohuvan ja batongin... Muut isommat kulkevat erillisessä isommassa bicnickorissa, jota sitten kantaakin muu bicnicseurue ; )



Mukavia ajatuksia tulevasta bicnicistä (Vapusta) Maanataipäivälle ; ) Oikein mukavaa alkuviikkoa kaikille, ei unohdeta tästä päivästäkään tehdä yhtä 7-päiväisestä viikonlopusta!


Näinkin pirteänä voit tänä keväänä mennä puutarhaa hoitamaan!


Parisuhdeterapiaa......


Puutarha parhaimmillaan. Miten ihana on istua puun katveeseen aikaisin aamulla ja nauttia tuoksuvasta, höyryävästä aamukahvista... - ... kaikessa rauhassa ; )



Puutarhaa voi hoidella "perinteisemmässä" puutarhahaalarissa".


Puutarhan kuntoonsaattamisen jälkeen voi ottaa bicnickorin mukaan ja lähteä miettimään mukavaa bicnickorin sisusta, -paikkaa ja -seuraa.

Bicnickori Italialaisittain. Voi oikein aistia tästä kuvasta tunnelman ja viinin maun... Hmmmm.


Mielestäni hyvään bicnictunnelmaan kuuluu ihanat ystävät ja tunnelmaa nostattaa rento musisointi, yhteiset tavoittelut sävelistä... Siis parhaimmillaan näin ; )






Sateen sattuessa ei haittaa, kun voi mennä bicnicille sisätiloihin.
Nämä erilaiset kesäpihat, bercolat ym. ovat aivan ihania kesäpihojen sulostuttajia, ainakin meidän ihanassa kotimaassamme tulevat tarpeeseenkin.


Tänä keväännä voit tuoda puutarhan sisälle tapettien kera. Pääsee hoitamisessa vähemmällä..


Kesäisemmin voi kattaa jo näyttävästi ulkosalle. Vinkiksi kevät- ja kesäjuhlia suunnitteleville.. Niitä on itsellänikin tänä keväännä ja kesällä mukavasti odotettavissa. Erilaiset yhteisethetket on mukava viettää aikaa ja vaihtaa kuulumisia iloisen puheensorinan ja hyvienmakupalojen siivittäessä.. 


 Pidän kovasti tekstiilien viemisestä ulkotiloihin. Miten kukin sen haluaa toteuttaa mahdollisuuksien mukaan valinta vaihtoehtoja on laidasta laitaan. Yksi on toki perinteiset tuolien päälliset, peitot ja liinat. Lisätä voi elementtejä riputettavilla verhoilla suojaamaan liialta paahteelta, hyönteisiltä... Tämä viereinen kuva on itselleni muistutus tulevista beigen, hiekan ja vaaleiden värien esiinmarssista keväällä ja kesällä. Tässä yhdistyy röyhelöt, pitsit tyylikkäästi.. Paluuta jotenkin ihanaan vanhanajan tunnelmaan..


Ruusuja ei voita mikään, ne pitää olla ehdottomasti valkoisia ja niitä pitää olla runsaasti!

Yksi lempikukistani on vaaleanpunainen Pioni! Varmaan niin monen muunkin?


 Tähän on ihana päättää tunnelmointi puutarhoista ja bicniceistä... Ja keskittyä välillä tunnelmoimaan vaikka bluesin rytmeissä ihanasta työpäivästä. Totta, että ei kaikki työpäivät voi olla aina ihania, mutta vaikutetaan siihen itse ja tehdään siitä ihana!

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Bluesia Turussa...

8.4. Blues Alive: Sugar Ray Norcia & Nite Time Jumpers Turku, Marina Palace


Olin eilen illalla kuuntelemassa Blue Marinassa kl. 21:00-23:00 bluesia. Kuuntelijoita olisi kaivannut paikalle enemmän... Oliko kyseessä ei niin kovasti mainostettu taphtuma, vai muuten päällekkäisyyksiä? Mutta sanonta, että pidot paranee, kun väki vähenee ; ) Oli hyvää tanssahtavaa blusia tarjolla! Sai väen tanssimaan ja hyvin mukaansa! Mielestäni hyviä sooloja pianistilta, trumpetilta ja aina niin upealta soittimelta saksofonilta. Toki oli upeat soolot kitaralla ja rummuillakin, kuten huuliharpullakin laulujen lomassa. Saksofoni on omasta mielestäni, vain kaikessa komeudessaan, upeaa kuultavaa!!







Olisin voinnut tietenkin ottaa filminpätkää mukaan lukijoillenikin... Mutta saatte tyytyä kuviin, joita nappailinkin aika kivasti illan aikana ; )


Ensin omia fiilistelyjä ennen bluesia...





Hyvään musiikkiin kuuluu "ilman muuta ja muuta ilman" kuohuvaa nostattamaan tunnelmaa..


Alkubiisin tunnelmia..


Saksofonin ja trumpetin yhteiseloa..


Vauhtia riitti välillä sekä kuvaajalla, että kuvattavilla ; )



Kitarasooloilua... Ei tainut ihan olla tässä meneillään sitäkin kyllä kuultiin.


Artisti Nite Time Jumpers vauhdissaan.









Huuliharpun kanssa laulujen välissä artisti Sugar Ray Norcia toi tunnelmaa juuri sopivasti ; )





Tänään kävin Turun ihanassa "olohuoneessa" haistelemassa kevään tulemista. Ja onhan se kevät jo aistittavissa. Esim. Aurajoesta lähtivät jäät eilen liikkeelle. Aikaisemmin tälläviikolla vieraillessani Ruissalossa oli huomattavasti enemmän lunta ja talvisemman oloista.. Ensimmäinen kuva kertonee tilannetta alkuviikosta.




Rinteet ovat jo täysin sulana lumipeitteestä nyt odotan seuraavia postauksia teille lukijoilleni Ruissalon ihanasta sinisestä kukkamerestä, sinivuokoista niitä riittää "joka paikassa ritirinnan". Ihanaa, miten luonnon vaihtelut voivat tehdä näin suuren vaikutuksen!



Tähän olisin voinnut lisätä myös äännen, niin ihanasti kevätpurot solisivat ; )



Omia sisäpihan istutuksiani, jos tätä voi istutukseksi sanoa. Sain tähän vinkin aikaisemmin Turun Sanomien Sunnuntain numerosta, jossa oli vinkkejä erilaisiin istutuksiin...



Mukava seurata tätä keväännä, mitä lumen alta tulee... Tämä, kun on ensimmäinen kevät täällä.. Jännittää, tuleekohan lisää sammakoita? ; ))




... Aivan sympaattiset, eikö? Odottavat selvästikin kesäsateita ; ))






Näihin kuviin ja tunnelmiin näiltä osin...







Ihana aamu!



Mikäpä sen hienompaa, kun kietoutua aamulla aamutakkiin... Aamutakkeja löytyy laaja valikoima, mikä on sinun mieli aamutakkisi? Itse viihdyn mahdollisemman paksuissa ja ihanan luonnonvärississä aamutakeissa. Frotee pitää olla kuohkeaa ja pehmeää. Silloin ei pääse aamuvilu iskemään, lisään vielä jalkoin sukat tai mielellään aamutossut olisi mukavammat. Oikein isot ja froteiset, esim. kuvan tossukkaat ovat mieleiset.




Miehekkäästi aamun aloittaa, vetämällä ison mukavan lämpöisen aamutakin päälle ja lämpimälle höyryävälle aamukahville...




 Naisellinen nainen voi aamulla pukeutua jo keveämmin...



 Sänky on yksi oleellinen asia, joka vaikuttaa paljon siihen, miten aamulla herää ja on yön nukkunut. Raikkaus, puhtaat, kauniit vuodevaatteet ja kokonaisuudessaan makuuhuoneen sisustus... Näkee kauniita unia ja heräilee raukeana ihanan auringoiseen aamuun. Totta ei, se aurinko paista jokapäivä - mutta sen tunnelman voi luoda jokainen makuuhuoneeseensa...



Vapaapäivää tai viikonvaihdetta voi piristää rentouttavilla kylpylähoidoilla joko kotonaan tai kylpylöissä.

Yksin, kaksin tai ystäväporukalla.





Näin rentouttavissa tunnelmissa on mukava virittäytyä Lauantain viettoon ja suunnittelemaan viikonvihteen rentouttavia hetkiä ; )

Mukavaa viikonvaihdetta rentouttavissa tunnelmissa!