Eläköön elämä

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Viikonlopuksi ruokavinkkejä

Sopivan ajoissa ennen Pääsiäistä voi kokeilla karitsan valmistamista ja tehdä tämän sitten Pääsiäisvieraille. Näin voi varmistella, miten karitsanvalmistaminen onnistuu? Jos ei ole ennen tehnyt karitsasta ruokaa.. Tämän ohjeen löysin "Hellapoliisin sivustolta".


Valmiiksi marinoitu paisti on helppo valmistaa, nosta liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistoa.
Jääkaappikylmästä lihasta irtoaa paistovaiheessa paljon nestettä ja lihasta tulee kuiva.

Paisti on hyvä paistaa paistopussissa, silloin liha ei kuivu ja siitä tulee murea. Pussiin kerääntyvä paistoneste sopii suurustettuna kastikkeeksi, sitä voi maustaa punaviinillä ja kermalla, sekä tuoreilla yrteillä, kuten rosmariinilla tai timjamilla.

Jos marinoit lihan itse, tee näin:

Suolaa paisti kauttaaltaan, rouhi pintaan myös mustapippuria, anna maustua useampi tunti, tai mielellään yli yön.

Marinointiliemi:
hieman öljyä (muutama ruokalusikallinen)
kuivattua rosmariinia
kuivattua timjamia
kuivattua minttua
suolaa
mustapippuria
Sekoita ainekset sekaisin ja hiero paistin pintaan.

Tee lihaan sinne tänne viiltoja ja työnnä viiltoihin valkosipulinpaloja.

Työnnä lihan paksuimpaan kohtaan paistilämpömittari, leikkaa paistopussin ylälaitaan pieni ilma-aukko ja laita paisti pusseineen uunivuokaan.
Kypsennä 150 asteisessa uunissa, kunnes sisälämpötila on n. 80 astetta.
Anna paistin levätä noin 15 minuuttia ennen viipalointia.
Leikkaa liha poikkisyin viipaleiksi.

Tarjoa lisäksi esimerkiksi valkosipuliperunoita tai perunasosetta, minttuhyytelöä, tai karpalohyytelöä, sekä halutessasi paistoliemestä, punaviinistä ja kermasta suurustettua kastiketta.

Koristele tuoreella mintulla ja/tai rosmariinilla.



Jälkiruuaksi voit tarjoilla kakkua ja kahvia, vaihtoehtona unelmaista suklaata tai kirpakkaa sitruunakakkua.





Sitruunatorttu

Valmistaudu makuelämykseen, jonka tuottavat huippukokin suosituimmat jälkiruokareseptit. Kirpeä sitruunatorttu vie kielen mennessään. Samalla pohjalla valmistuu suklaakakku.
Pohja sitruunatortulle 
150 g huoneenlämpöistä voita 
140 g tomusokeria 
6 kananmunan keltuaista 
360 g vehnäjauhoja
Vaahdota notkistettu voi ja tomusokeri yleiskoneessa. Lisää keltuaiset yksitellen koko ajan voimakkaasti vatkaten. Lopputuloksena pitäisi olla täysin tasainen, vaaleankeltainen tahna.
Lisää ⅔ jauhoista nopeasti sekoittaen, varo sitkoa! Lisää loput jauhot nopeasti käsin. Huom! Mitä vähemmän työstät taikinaa, sen parempi, mutta muista, että lopputuloksen on silti oltava täydellisen tasainen.
Kauli taikina valmiiksi kauttaaltaan tasaiseksi ja laita kaulittu levy jääkaappiin 20 minuutiksi odottamaan. Laita taikina vuokaan vasta sen jälkeen ja vielä kerran 20 minuutiksi jääkaappiin jäähtymään ja odottamaan.
Pohja paistetaan ensi valmiiksi, 13–17 minuuttia 160 asteessa.
Suklaakakku
Täyte:
200 g tummaa suklaata (70 %) 
(tomusokeria 20–50 g) 
200 g kuumaa kermaa 
1 kananmuna 
80 g kylmää maitoa 
(notkistettua voita 20 g)
Laita suklaa (+ tomusokeri) astiaan, kaada kiehuva kerma päälle. Älä vatkaa vispilällä, vaan sulata rauhallisesti käännellen suklaata kerman sekaan, kunnes seos on kiiltävää ja tasaista. Tomusokeria voi laittaa oman maun mukaan 20–50g, mutta se on laitettava samaan aikaan suklaan kanssa kerman joukkoon.
Lisää sekaan muna ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon kylmä maito ja sekoita. Lisää vielä notkistettu voi ja sekoita. Voi ei ole välttämätön, mutta se takaa suklaakakulle kiiltävän pinnan.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja paista 110 asteessa 15–20 minuuttia.
Tarjoa esim. vaniljajäätelön, crème anglaisen tai mustaherukkasorbetin kanssa.
Sitruunatorttu

Täyte:
6 kananmunaa 
250 g kidesokeria 
4 sitruunan kuoret ja mehu 
2 dl ranskankermaa
Vatkaa munat tasaiseksi massaksi sokerin kanssa. Lisää sitruunan kuori raastettuna ja ranskankerma, sekoita tasaiseksi. Lisää sitruunan mehu. Voit halutessasi siivilöidä massasta pois sitruunan kuoret.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja paista 130–150 asteessa 20–25 minuuttia.
Tarjoa sitruunakakku esim. vadelmasorbetin kanssa.









Nautinnollisia viikonvaihteen ruokahetkiä!



torstai 7. huhtikuuta 2011

Muotia Tukholmasta

Kävin katsomassa sivuja Tukholman katumuodista ennakkoon ennen, kun sinne itse suuntaamme.. Tukholma on sinänsä ihana kaupunki, että siellä voi pukeutua miten haluaa ilman, että saa ihmetteleviä katseita osakseen. Näistä kuvista voit itse todeta saman? Mahtuu todella tyylikkäitä ja rentoja kokonaisuuksia mukaan sekä miehiltä ja naisilta. Jotakin voitte itsellenne kopioida kevääksi... Kuvia selailessani huomioni kiinnittyi etenkin moninnaisiin karvaliiveihin ja itse pidän kovasti näistä "ratsastajantakeista", joissa on pelkät hihanaukot. Aivan ihania ja helposti saa näkyvyyttä asuunsa.



Miehille yksinkertaista ja rentoa. Ajatonta mutta jotenkin miehekkään rentoa...


"Ratsastajantakki" sopii pitkänä, että lyhyenä. Yksivärisenä itselleni enemmän mieluisempi. Ei kuviollinenkaan ole mitenkään huono vaihtoehto, jos pukee yksiväriseen kokonaisuuteen.


Kuten mainitsin, että karvaliivejä ja yleensä karvaisia asuja näkyy paljon edelleenkin. Näyttäisi olevan keinokarvaa? Onhan vielä kylmä, joten liivit sopivat hyvinkin katukuvaan ja lämmittävät sopivasti. Voi olla, että tällähetkellä Tukholmassakin on jo karvaiset liivit vaihdettu kevyemmiksi. Meillä kuitenkin voi hyvin pukea neuleen kanssa karvaisen, väriltään vaalean beigen tai valkoisen liivin päälleen. Voi jopa säilyä kevätflunssalta paremmin, kun ei vähennä liiaksi vaatetusta..


 Aikaisempaan autoilumuotiin liittyen vinkkejä autoillumuotiin sopivaksi rennoksi asuksi. Upea kokonaisuus!


Nämä housut ovat ihanat! Jotenkin tämä väri on minuun iskenyt tämän kevään aikana. Raikas tuulahdus jostakin kaukaa! Sopii hyvin pimeän talven jälkeen!


Miesten kaapilla voi aina sesonki sesongin perään hakea inspiraatioita! Tyylikästä yhdistetynä korkeisiin naisellisiin kenkiin.


Väripilkkuna toimii iso huivi ja asu näyttää pirteältä.  Huomaa, että ei tarvitse kovin erikoisilla asusteilla hakea asuun "särmää"?


Hattuja näkyi Tukhoman "Strret Fashion" sivuiila aika monella. Onhan Suomessakin menossa yhdellä vaateketjulla näyttävä mainos upeilla liereillä. Hatut voisivat mielestäni palata hyvinkin takaisin valtatrendinä nuoremmillekin naisille.


Koko musta-asu on aina klassinen ja varmasti tyylikäs. Keväällä sitä voisi hiukan kevennellä väreillä tai aina iki-ihanalla beigellä. Voisi myös sanoa, että hiukset tekevät paljon! Tähän voisi mielestäni kiinnittää Poihjoisemmassa maanosassa enemmänkin huomiota. Erilaiset useamman väriset raidat tekevät hiuksista ilmavan ja runsaaman näköiset!




Sitten palataan miehiin ja väreihin. Rohkeutta mutta hienoa! Taustalla naishenkilöllä jälleen ihana "ratsastajantakki"..


Punainen pieninä piristyksinä tuo haluttua pirteyttä muuten värimaailmaltaan tasaiseen väritykseen. Toimii hyvin..

  Itse pidän näistä pitkistä nahkahanskoista, ovat tarpeen varsinkin, kun on tullut muotiin nämä lyhythihaiset takit. Pidän tästä tyylistä paljon ja on jälleen ajatonta muotia.



Jälleen voisi sanoa, että hiukset tekevät lopun tyylikkäästä olemuksesta!



Lierien alle voi kätkeä "Bad Hair Day"
Tai muuten, jos ei halua olla tänään niin sosiaallinen..


Miehet voivat pukea näinkin ison huivin kaulaansa ja monasti vain naisilla nähtyinä asusteinna. Siis isot huivit! Olisi käynnyt salaa aamulla vaimonsa vaatekaapilla ; ) ?


Tämän kuvan halusin ottaa mukaan aikaisempiin kirjoitukseeni meikittömästä meikistä. Tässä on kauniisti ja näyttävästi tehty silmämeikki.
Toimii näemmä päivämeikkinäkin..


Kuten alussa kirjoitin, että Tukholma on kaupunki, jossa voi ja saa pukeutua vapaasti oman mielensä mukaan. Otetaan täsät oppia ja pukeudutaan omalla tyylillä ja tavalla uskalletaan pukeutua myös kevään ihaniin väreihin.



Antoisan ihanaa Torstaita kaikille!

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Päivän autoilumuotia

Kaikille joille iskee autokuume keväällä tai muuten ovat kiinnostuneita autoista ja autoilumuodista. Liikenteessä itseäni laittaa hymyilyttämään auton väripilkut! Nämä ihanan piristävät limenvihreät ja muuten erikoisesti stailatut auton värit piristävät päivää ruuhkissa! Näkyvyyskin on monasti taattu, ainakin talvella.


Toivottavasti kesäautollesi ei ole käynnyt näin, kun tämän kuvan autolle...


Tämä kuva tuo päivään suloista hupailua. Niin ihanan vanhanaikainen tunnelma kuvasta huokuu.


Miten autoiluun haluaa pukeutua valintaan toki vaikuttaa se, mihin on menossa. Tuo edellinen kuva ei liity nyt tähän mitenkään ; )
Työmatkat ovat lyhyehköjä ja istutaan yleensä päällystakki päällä. Monet tykkäävät ottaa päällystakin pois, ainakin pitkillä matkoilla. Ajaa sitten itse, tai istuu vieressä on toki mukavampi istua ilman päällystakkia, ilman että kiristelee joka paikasta. Turvavyökin istuu siten, kun kuuluu ja turvaa paremmin vahingon sattuessa. Muuten autoilumuotia voi piristää ihanilla keväisillä asuilla sekä miehille, että naisille. Tekeehän pukeutuminen omaan mielihyvään paljon, on paljon mukavampi ajella, kulkea paikasta toiseen, kun on itselleen mielyttävät vaatteet. Joko pienellä ylellisyydellä lisättynä tai todella glamourilla tyylillä!






Tämän kevään trenssit ovat ihanan nostalgisia, vaate joka ei ikinä vanhene. Tuntuu vain, että paranee vanhetessaan..

Miehelle haluan tuoda värejä kevääseen, enkä vai siksi, että niitä voi piilotella auton sisälle. Rohkeat yhdistelmät sopivat tänne Pohjoiseenkin pallonpuoliskoon, kun nyt vihdoin saamme auringon ja pitkät vaaleat kesäillat meille.



Naisilla on tänä vuonna kukkaprintit näyttävästi esillä. Naisellisuus tulee ihanasti esille värimaailmassa ja ihanissa laskoksissa, röyhelöissä ja laskeutuvissa kangaissa. Housuasut ovat autoilijoille mukavia vaihtoehtoja. Ei ainakaan tarvitse huolehtia, että helmat jäävät ovien väliin..


Nämä miehille ja nyt naisillekin rantautuneet Chinot ovat aivan ihanan mukavan näköisiä vaatekappaleita. Voin hyvin kuvitella, että näissä taittuu pidempikin automatka mukavasti.


Ihanan rento yhdistelmä, niille joilla ei ole niin tiukkaa pukeutumiskoodia työpaikalle. Vapaa-ajalle kuitenkin sallittu meille kaikille.


Laitan vielä muistuttamaan kaikkia autoilijoita ilmastoasioista ; ) Tämä suloinen sähköauto oli vain pakko saada tänne mukaan..



Mukavaa autoilua Keskiviikolle kaikille lukijoilleni!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Oikaisua Ruissalon Aurinkokahvilaan..

Tarkistin tietoja Ruissalon Aurinkokahvilaan liittyen. Huomasin, että nimi on vaihtunut, joka sopii mielestäni osuvammin tälle ihanalle "kivilinnalle". Nimen muutos kuoriutui talviunien jälkeen.. "Villa Promenare" aukioloaika on Ke-Su kl. 11:00-17:00.

Toiveikasta Tiistaita

Mitä Sinä toivot elämältä? - Sitä on hyvä pysähtyä miettimään aina silloin tällöin... Tänään voit mennä sinun lempi kahvilaasi nauttimaan kupillisen kuumaa höyryävää kahvia. Ota oikein hyvä asento tuolissa. Tunne miltä kuppi tuntuu käsissäsi, puhalla kahvisi pintaa ja katsele sitä, miten pinta väreilee ja nostattaa ihanan tuoksun jota voit aistia. Nauti, rentoudu ja anna ajatustesi lentää...

Turussa on paljonkin  kahviloita. Jokainen valitsee omansa omien mielihalujensa mukaan. Jotain meistä ohjaa kahvilan läheisyys, kiiruinen kahvihetki lähikahviossa. Joitakin meistä ohjaa kahvin hyvä maku niin, että kahvia voisi juoda lipitella vaikka kuinka monta kupillista. Ei tarvita välttämättä lisukkeena muuta kun, kahvin todella hyvä maku! Sitten on kahvilan valinnassa tärkeää joillekin ilmapiiri, muut ihmiset, oheislukemiset ja ei vähempänä kahvin kanssa tarjoiltavat!! Mikä Sinulle on tärkeää, miten haluat kahvisi nauttivan?

Tänään ajattelin kirjoitella yhdestä viehättävästä kahvilasta. Tämän Colden Cafen löytää Turusta Kauppiaskadulta. Täällä on kahvihetki kullankallis ; ) Lämmin vastaanotto, kahvin makuelämys yksi täydellisistä! Itse leivotut tuotteet, suolaiset ja makeat piiraat. Omaleipomat pullat, baninit ja täytetyt sämpylät kootaan kukin yksilöllisesti. Mikä parasta tämän kahvilan tarjonta ulottuu gluteenittomiin tuotteisiin kattavasti. Tilattavissa esimerkiksi perhetilaisuuksiin suolaisia ja makeita gluteenittomia tuotteita. Ja maku on todella ihana!! Gluteenittomia tuotteita kannattaa aina kysäistä, koska ne eivät luonnollisestikaan voi olla kattavasti esillä.. Päivän lehdet luettavissa, sisustuslehtiä ja täällä voi istua kyllä omissa ajatuksissaankin ja miettiä esimerkiksi sitä, mitä toivoo elämältä... ; )

Golden Cafesta saa lounasaikaan kl. 11:00-14:00 päivän keiton tai salaatin, saa koota itse itselleen mieluisista vaihtoehdoista, leipä, levite, vesi, mehu ja kahvi kuuluu lounaan hintaan. Suosittelen mennä katsomaan, jos ei ole vielä tuttupaikka. Turun ulkopuolisenakin kannattaa "ostostiimellyksen" lomassa tulla kahvittelemaan.

Laitan tähän muutaman kuvan tarjonnasta. Kuvista en voi valitettavasti välittää maku ja tuoksukokemuksia..






 Kohtalokasta tunnelmaa kahvilasta mannermaiseen tapaan.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Lunch time...

Kävin tänään lounaalla Turun Aurajokirannalla, Pinellassa. Piipahdin sisälle ennen lounasajan päättymistä, lounasaika on kl. 11:00-15:00. Mukavasti näytti ihmisten paikan löytäneen. Tarjolla oli kattavasti lounasta keitto-, salaatti, pari muuta ruokalajia ja päivittäin vaihtuva päivän jälkiruoka. Hintataso on mielestäni kaupungin lounashinnaston tasolla.

Kävin ensin naistenhuoneeseen "tutustumassa", kädet pesemässä tottakai, kun ruokailemaan ollaan tulossa ; ) Täällä on tunnelmallinen musiikki taustalla, kuten koko ravintolasalissa. Itse wc:n puolella kokee pienen kivan yksityiskohdan. Takaseinällä lasin alla on historiallinen Ruotsinkielinen teksti 1865 luvulta. En kysäissyt, mistä olivat saaneet tekstiin "idean" ja tekstiin mahdollisesti liittyvää yhteyttä tämänpäivän Pinellaan.. No jäähän jotakin seuraaville kerroille jutunjuureksi. Kädet sai pestä mukavan "vesiputous" hanan alla.

Tarjoillijat olivat valppaita ja ystävällisiä. Tilasin päivän salaatin Aasialaisen rapusalaatin, johon olikin saatu mukavasti aasialaista makua kastikkeella ; ) Pinellassa on todellakin Manner-Eurooppalaista henkeä, odotan niitä kauniita päiviä... ; ) Jälkiruuaksi kahvi kuuluu hintaan, joka tarjoiltiin hauskasesta kahvikupista. Kuppi on seisovinaan korkealla lautasella, jossa on jalka. Kupin käteen nostettaessa paljastuu, että kyseessä on tavanomaista kahvikuppia syvempi sisarus ja, että lautanen on tavallaan kupin "vyötärö".

Laskua tilatessa kokee mukavan yllätyksen, kun eteen tulee iso mustarasia. Salaisuus paljastuu... - hetken odotan löytäväni pienen makeisen - no, mukava tapa saada lasku. Sisältä paljastuu Pinellan yhteystietokortti, jonka nappaan mukaani. Ei vielä odottamani makeinen tai ruokailun päättävä happohyökkäyksen estäjä Xylitol makeinen/purukumi...

Kuvista pääsette tunnelmaan, lukemaan naistenhuoneen salaisuuksia, syömään salaattiannosta ("silmillä"), juomaan hauskasta kupista jälkiruokakahvit ja avaamaan Grande Finale "salaista mustaa laatikkoa" : ) Istahtaessaan ruokailemaan niin, että näkee eteisaulaan. Saa ihailtavakseen molemmin puolin oviaukkoa upeaa laseihin "hiottuja" kaiverruksia menneestä...

Tule mukaan "makumatkalle", joka täyttää visuaallisuudellaan ja audiovisuaallisuudellaan ; ))